Eilinen puhelinkeskustelu puoliltaöin

-Meinasitko tulla millon? Tuota koiraa mietin

-En tiiä, se on mietinnässä

-Aattelin vaan et vienkö sen vai en, mulla on töihin huomenna... Et meinasitko kauankin miettiä?

-No vittu ei tarvi vittu miettiä vittu mee vittu nukkumaan!! 

 

Minulle voi siis huutaa puhelimessa vittua. Näin hienosti on asiat. Yritän kovasti saada miehen tajuamaan, että kun minä tästä lähden, sillä ei ole mitään mietittävää tuon koiran hoitamisen suhteen. Ei ole vaihtoehtoja, ei ole pitkäksi venähtänyttä saunailtaa, koska koira on hoidettava.

Kuusi päivää muuttoon. Kuusi pitkää päivää. Sen jälkeen alkaakin pitkä toipuminen. Voinko päästä jaloilleni? No, tuo miehen itsekeskeinen, oman navan ympärillä pyörivä käytös helpottaa kummasti. Ei ainakaan ole kaipuuta lähelle, kun toinen on suoraan sanoen vittumainen. Toisaalta taas raastaa ihan järkyttävän paljon. Miksi asioiden piti mennä tähän pisteeseen? Tosin, jälkeenpäin ajatellen, olen tullut siihen lopputulemaan, että itsekäs ja ajattelematon tuo on ollut aina. Miten lie pärjää, kun en ole enää piikomassa ja potkimassa persuuksille.

 

Läppäriä ei vieläkään kuulu, eikä näy. Saa nähdä.